7.11.2015

Pikkuisia vihkoja ja niille säilytystasku

Onko sinunkin nurkkiisi kertynyt vanhoja puoliksi käytettyjä vihkoja? Olen jemmannut niitä laatikon perälle ties kuinka kauan, mutta eihän sellaista puoliksi käytettyä ole kovin mukavaa ottaa käyttöön. Ihmettelin aikani, että mitä niille tekisin, mutta sitten iski idea! Muistin nähneeni Madam BC:n blogissa ohjeen kierrätysvihoista.

Irrotin loput paperit vihoista, taitoin ne puoliksi ja ompelin ohjeen mukaan. Laitoin nippuun 8-10 paperia ja yhdistelin aina 2 nippua keskenään. Sen jälkeen päällystin ne kartongilla. Sain tehtyä kaikenkaikkiaan 6 pikkuvihkoa ja yhden normaalin kokoisen. Isompaan lisäsin myös sormiväreillä tehdyn, aronian lehdillä painetun kuvion koristeeksi (tehty samaan tapaan kuin tämä).


Vihot kaipasivat myös säilytystaskua joten ompelin yhdestä farkun palasta sille taskun. Aiemmin olin jo painanut lehtien avulla pintaan sinisen kuvion. Laitoin taskun sisälle myös vuorikankaan ja päälle solmimisnauhan. Idean painannasta nappasin Oma koppa -blogista.




Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti